Kersti Bergrothin parhaat pakinat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

2/1959

Teosarvio

Kersti Bergrothin tuotannossa pakinoilla on hyvin merkittävä sija, josta esillä oleva valikoima antaa tervetulleen muistutuksen varsinkin nuoremmalle lukijakunnalle. Bergrothin parhaat pakinat eivät näet ole aivan viime vuosien tuotteita, vaikka saattaa tietenkin olla eri mieltä siitä, ovatko juuri kaikkein parhaimmat päässeet ko. valikoimaan. Joka tapauksessa kirja sisältää monta todellista herkkupalaa, joissa kirjailijattaren älyllinen vireys, henkevä huumori ja notkea, leikittelevä sanonta ovat parhaimmillaan. Sitä paitsi Bergrothilla on kepeimmilläänkin ollessaan jotain olennaisesti inhimillistä asiaa, mutta sitä ei tyrkytetä itsetärkeästi, juhlallisesti, vaan leppoisasti ja samalla viisaasti hymyillen. Suosittelen kirjastoihin, joissa ei ennestään Bergrothia paljon ole.