Viisi tanssia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1976

Teosarvio

Traat, Mats: Viisi tanssia.

Mikään "suuri" teos tämä Viisi tanssia ei ole, ei mikään Pentinkulma-eepoksen pienimuotoinen eestiläinen vastine, vaikka se kattaakin pitkähkön aikavälin 1. maailmansodasta 50-luvulle asti ja heijastaa maan yhteiskuntaelämässä tapahtuneet suuret murrokset etupäässä yhden talon perspektiivistä käsin. Voisi sanoa, että se avaa lukijalle viisi ikkunaa, joista jokaisesta välittyy lyhyt intiimi tuokiokuva Eestin kansan elämän eri vaiheista. Kuvat ovat valtaosaltaan tunnelmoivia, lyyrisiä. Ne kertovat enemmän ihmisestä ja hänen muuttumisestaan kuin ulkopuolisesta maailmasta, joka kyllä teoksen ihmiskohtaloita säätelee mutta kuin pitkän välimatkan takaa. - Traatin kerronta on omaleimainen sekoitus runoa, kauneutta ja herkkää hymyä. Hän säilyttää ihailtavan varmasti valitsemansa vaikean tunnelman loppuun saakka, ja elämä vanhan höyrykäyttöisen puimakoneen ympärillä jatkuu viimeisen tanssin eli episodin päättyessä entistä syvempänä ja optimistisempana.