Leikkitoveri

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1966

Teosarvio

Viime vuonna Ruotsissa ilmestynyt ja palkittu esikoisromaani "Märit' on nuoren tekijänsä lupaavan lahjakkuuden näyte, aiheeltaan vaativa, jäntevä työ. Nimihenkilö on iältään aikuinen nainen, mutta henkisiltä kyvyiltään 4-vuotiaan lapsen asteella, joten syrjäkylän yhteisössä säälitään enemmän hänen äitiään kuin häntä. Pienet sisarukset leikkitoverin tarpeessaan hakeutuvat aran Märitin ystävyyteen, kokevat uuden yhteyden aluksi onnellisena idyllinä, jossa pikkutytöt itsetiedottomasti nauttivat ylivallastaan ja suovat samalla välitöntä iloa ja lämpöä tälle elämän osattomalle. Vähitellen ystävyyden sävy kuitenkin muuttuu. Märitin henkiset häiriötilat lisääntyvät, tytöt kehittyvät ja näkevät ystävänsä myös lähipiirinsä aikuisten silmin, vaikka ovatkin yhä vilpittömästi häneen kiintyneitä. Aikanaan elämän julmuus koskettaa Märitin välityksellä myös tyttöjä ja saa heidät tuntemaan voimattomuutensa aikuisten maailmassa. Valitsemalla pienten tyttöjen kertojannäkökulman tekijä on kaventanut henkistä välimatkaa Märitiin ja tuonut siten hänet myös lähemmäs lukijaa. Silti hän ei ole sentimentalisoinut Märitin kohtaloa eikä liioin kärjistänyt tarpeettomasti häneen kohdistettua ulkomaailman pahuutta. Arka ja vaikea aihe on hallittu viisaasti sekä päällä että sydämellä.