Ryhmä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1964

Teosarvio

Terävä, kylmä kuvaus kahdeksan nuoren amerikkalaisen naisen elämänvaiheista sen jälkeen, kun he ovat päättäneet opiskelunsa hienostotyttöjen collegessa 1930-luvun alussa. Muodissa oli ns. uudenaikaisen psykologian oivallusten soveltaminen elämään ja niin nämä naiset yrittämällä yrittivät olla oikein ennakkoluulottomia ja moderneja, mutta eiväthän he toki esteistä ja vaikeuksista sillä päässeet ja "meidän yhteiskuntaluokkamme" on edelleen tärkeä. Tästä lukeminen ei näin kaukana ole erityisen hauskaa eikä ole helppoa edes pitää kirjan henkilöitä mielessään toisistaan erillään. Yleiskuvan raskautta lisäävät vielä monet mauttomuudet ja suomennoksen oudot sanonnat (esim. "hän oli kohauttanut olkiaan", "arkkivihollinen"). Kirjalla on ilmeisesti ansioita amerikkalaisena satiirisena ajan kuvauksena, mutta meillä sen hankkimisen voisi rajoittaa suurehkoihin kirjastoihin.