Maria Jotunin ihmisiä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1960

Teosarvio

Valikoimaan sisältyy lähes parikymmentä Jotunin parhaimpiin kuuluvaa novellia: Rakkautta, Maantiellä, Kyökin puolella, Hilda Husso, Kun on tunteet jne. Ne tarjoavat herkullisia aiheita huumorintajuiselle kuvittajalle, ja niinpä Tanttu on jälleen onnistunut luomaan muutamia oivallisia täysosumia. Joidenkin kuva-aukeamien kohdalla voidaan kuitenkin olla eri mieltä siinä, onko piirtäjän hiukan karkeasyinen rehevyys täysin sopusoinnussa Jotunin hienorakenteisen komiikan kanssa, mutta yleensä tekstistä ja kuvista voi nauttia samalla kertaa. Toivottavasti tällä kansaanmenevällä tavalla Jotunin mestarillista novellitaidetta onnistutaan tekemään entistä tunnetummaksi, ja siksi suosittelisin teosta kirjastoihin.