Luostari

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1971

Teosarvio

Strindberg, August: Luostari.

Strindberg kuvaa tässä suhteellisen lyhyeksi jääneen toisen avioliittonsa (1893-94) tarinan. Myös tämän avioliiton kuvioina vaihtelivat rakkaus ja viha, viihtymys ja epäsopu, taistelu aviopuolisoiden henkisestä ylivallasta sekä perimmäinen sidonnaisuuden kammo, eikä tilannetta suinkaan parantanut se, että aviopari melko pitkään joutui asumaan vaimon varakkaan suvun huomassa Itävallassa. Vuosisadan alussa kirjoitettu teos jäi alkuperäisasussaan julkaisematta ilmeisesti siksi, että siinä perin tunnistettavasti kuvattiin 1890-luvun berliiniläisen taiteilijaravintolan kansainvälisesti tunnettujen taiteilijoiden elämää ja toisen puolison Frieda Uhlin lähipiiriä ja omaisia. Muissa yhteyksissä julkaistuista muunnelluista katkelmista ja säilyneistä käsikirjoituksista C. G. Bjurström on vasta V. 1966 rekonstruoinut teoksen alkuperäismuotoonsa.