Jenny

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1959

Teosarvio

Takakansitietojen mukaan "Jennyn" tekijä on amerikkalainen kirjastovirkailija, joka "nuoresta pitäen on uppoutunut Englannin historian ja vanhan lontoolaisen elämäntyylin tutkimiseen" (?!). Erityisen antoisia nämä tutkimusten tulokset eivät ainakaan romaanin perusteella ole olleet, sillä 1700-luvun Lontoo on vain haalistunut kehys sankarittaren mauttoman kirjaville vaiheille, joista suurin osa tuo mieleen ne muutkin huonot "historialliset naisten romaanit", jotka valitettavasti olen joutunut kannesta kanteen kahlaamaan. Romaanimitättömyys, jonka kääntäminen on ollut aiheetonta. Siis: ei kirjastoihin.