Aina vain Amber

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1947

Teosarvio

Jymymenestyksen maailmassa saanut romaani. Se käsittelee Kaarle II:n tapainturmeluksen leimaamaa aikakautta Englannissa, päähenkilönä nainen, joka ei kaihda keinoja päästäkseen elämässä eteenpäin. Kirjan pääheikkoutena ei ole ns. sopimattomuus, monessa muussa kirjassa hekumoidaan yksityiskohdilla paljon enemmän, vaan väsyttävä samanlaisten asiain vatvominen ja keinotekoinen sävy. On todella taipuvainen uskomaan juorupuhetta, että romaani on herkiten menekkikirjaksi pannut kokoon komitea, ei yksityinen henkilö. Sivistystarkoituksiin myönnettyjä varoja ei tulisi tällaiseen vähäarvoiseen kauppatavaraan haaskata hankkimalla kirja julkisiin kirjastoihin.

H. K-la.