Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Ruotsin vallan iltarusko

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Nuori, pennitön luutnantti perii kartanon, ja siitä alkaa hänen perheelleen uusi, työntäyteinen elämä iloineen ja suruineen. Hovimäen kartanokylä on Suomi pienoiskoossa: siellä elävät yhteiskunnan kaikki kerrokset rinnakkain. Kartano on henkinen keskus, jossa musisoidaan, luetaan, politikoidaan ja keskustellaan. Niin kartano kuin torpatkin ovat luonnonvoimien armoilla, kulkutautien ja sotien koettelemina. Hovimäessä eletään vuoroin riemuiten, vuoroin kärsien, syvästi rakastaen mutta väistämättä ajan rattaissa.
(Gummerus)

Ruotsin vallan iltarusko on Hovimäki-kirjasarjan ensimmäinen osa, joka sisältää paitsi keväällä 1999 televisiossa nähdyt tapahtumat, myös sellaisia vaiheita, joista ei televisiossa ole kerrottu. Sarja kertoo Lindhofien aatelissuvun ja Sepän torppari- ja käsityöläissuvun elämäntarinat 1700-luvun lopulta aina nykypäivään saakka. Historian myllerrykset eivät kumise taustalla vaan vaikuttavat syvästi ihmisten elämään. Koskettavia ihmiskohtaloita, dramaattisia tapahtumia, todellista historiaa!
(Otava 2023)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

416

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä