Ketola, Toivo

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

tietokirjat

Tyyppi

tietokirjat

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan omat sanat

Aloitin kirjojen teon työelämäni loppuvuosina samoin taidemaalauksen tarkoituksella, että niistä tulee eläkeikäni harrastuksia. Vähävaraisuus on kuitenkin rajoittanut näitä harrastuksia. Varsinkin kirjojen tekoa, jotka omakustanteina ovat kalliimpi harrastus kuin taidemaalaus. Kairoilta kaupunkiin -kirjani on mielestäni pääteokseni. Se kertoo pääpiirteet omasta elämästäni ja ympäristökylien ihmisistä sekä paikkakunnan elämäntavoista. Kirja on loppuunmyyty, tilauksia tuli enemmän kuin kirjaa oli painettu. Kirja Piessan kurun salaisuus on romaani isäni Matti Ketolan totena kerrotusta tarinasta, jossa kaunis ja uljas nuori mies Lauri Piessa rakastui papin tyttäreen ja sai hänet houkutelluksi mukaansa Norjan ja Suomen rajalla Angelin kylän lähellä olevaan kuruun. Kuru on yhä kartalla Piessakurun nimellä tämän tapahtuman vuoksi. Kyrön poikien pakomatka-kirjan tarkoitus oli sukumme juurien selvitys. Isäni sukua on pidetty puhtaasti Lapin sukuisena.

Elämäkertatietoa

Ketola Toivo, 25.10.1917 Kittilän Tepsa – 19.01.2009 Rovaniemi. Asuinpaikka Rovaniemen kaupunki. Koulutus kiertokoulu, kirjeopistossa osa kansakoulun tiedoista. Ketola oli pienviljelijä, metsuri, poromies, kirvesmies, malminetsijä. Ketola oli naimisissa ja hänellä on ysitoista lasta.