Härän vuodet

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1963

Teosarvio

’Lumotun tien’ itsenäinen jatko, jossa tekijä jälleen palauttaa itsensä lapsuutensa kannakselaiseen huvilamaailmaan ja kokee silloisen Riki-pojan elämän järkytysten kauden, joka pysyvästi jää hänelle kuvastelemaan mahtavan ja kauhistuttavan Härän vuosina, Suuri ja musta härkä, joka mellastelee talon tienoilla samaistuu lapsen näkökulmassa samaan aikaan vallitsevaan vuoden 1918 kaaokseen, sotaan, nälkään ja pelättyihin seudun punaisiin. Se on lapsesta käsin suurten vastakohtaisuuksien aikaa, jossa oikeamielistä Jumalaa edustava Isoäiti pitää yllä järjestystä ja turvallisuutta Härän edustamaa kauhua ja hävitystä vastaan. Ilmestyskirjan pedon ja epäjumalan Baalin mittasuhteet saanut Härkä ei siten hävitä lapsen turvallisuutta lopullisesti , sillä tätä suurta kauhun varjoa vasten kodin idylli on sitäkin kirkkaampi, nauru heleämpi ja pienet onnen hetket entistäkin täyteläisemmät. Vain Malmbergin 'Pojan maailmassa' muistan tavanneeni yhtä monivivahteisen lapsikuvauksen nimenomaan kauniin ja karmean rinnakkain asettamisen ja lapsen syyllisyyden tuntojen oivallisen tulkinnan osalta. Kaikkiin kirjastoihin.