Vapauden aika

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Vapauden aika on Matti Paavilaisen toinen novellikokoelma. Yli kaksikymmentä vuotta sitten ilmestynyt ”Kleptomaani” käsitteli kriittisesti yksinäisyyttä, joka on Paavilaisen teeman myös tällä kertaa.
Kokoelma jakautuu kolmeen osastoon, joista ensimmäisessä on kaksi novellia. ”Jäistä lämpöä” kuvaa kaikinpuolista keskeneräisyyttä. ”Nimipäivää” on puolestaan kuvaus sota-ajan lapsen reaktioista, kun hänet jätetään aikuisten seuran ulkopuolelle.
Niminovelli ”Vapauden aika” hahmottelee ihmisarkuutta, joka ajoittain saa sekä pelon että kylmyyden ja epäkypsyyden ulottuvuuksia ja piirtää samalla kuvaa kompensoivista esineistä ja yksinäisyydestä, torjunnan avulla hankitusta vapaudesta ja elämää korvaavasta kaupanteosta.
Kolmannessa osastossa saava vuoron nykyajan ohuet ihmiskuvat. ”Empatiassa” henkilöt eivät riitä itselleen eivätkä siten toisilleenkaan. ”Psyykkistä ” tarjoaa esimerkin tehottomasta auttamisesta, jossa ensin raavitaan esille kyseenalaista tietämystä ja sitten puhutaan itsestä.
(takakansiteksti)

Kirjallisuudenlaji

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

novelleja

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

103

Kustantaja

Kieli