Paavilainen, Matti
Elämäkertatietoa
Ylioppilas
Opintoja Helsingin yliopistossa
Runoilija, kirjallisuuskriitikko
Suomen ensimmäinen lääninkirjailija Kymen läänissä 1972-84
Matti Paavilaisen ensimmäiset runokokoelmat ovat kielellisesti kokeilevaa, osittain musiikin rakenteita soveltavaa kulttuurikriittistä runoutta, joka liikkuu vakavan pohdinnan ja ironian välimailla. Kokoelmasta Joka hetki perillä (1969) alkaen Paavilaisen runous on avoimempaa, omaelämäkerrallisempaa ja itseironista. Kokoelma on arvioitu Suomen 60-luvun lyriikan merkkiteosten joukkoon kuuluvaksi. Paavilainen tavoittaa muistonsa, lapsuutensa ja oman kokemuksensa merkit myös yhteiskunnasta, muuttuvasta todellisuudesta. Hänen runojensa on todettu rekisteröivän mutta myös ennakoivan kulttuuri-ilmaston muutoksia. Myös taiteilijan tehtävä nousee ongelmallisena esiin. Kokoelmia Elämäni hetket (1986) ja Minun peltoni, minun maani (1987) on pidetty ilmaisun uudenlaisen terävyyden ansiosta runoilijan 80-luvun tuotannon parhaimmistona.
Juhani Niemi arvioi kirjassaan Kirjailijoita ja epäkirjailijoita, että Matti Paavilainen ei ollenkaan vastaa vallitsevaa kuvaa suomalaisesta runoilijasta. "Hän näyttää runoutemme suuntien keskellä liikkuneen yleensä akanvirrassa. Kun muut 1960-luvun debytantit kirjoittivat käyttölyriikkaa, Matti Paavilainen sepitti koukeroista kulttuurirunoa, leikki sanoilla ja käsitteillä. 1970-luvulla suomalaisen lyriikan kaavoittuessa paljolti silmän runoudeksi, luonnon- ja arjenläheisten visioiden kirjaamiseksi, Paavilainen on luonut oman mietteliäänpuheliaan ilmaisunsa. Runoissaan hän paljolti abstrahoi, filosofoi, viisastelee siinä missä muut näyttävät kuvin, käyttävät kamerakulmia", Juhani Niemi luonnehtii.
"Tultaessa 1980-luvulle Paavilaisen runopuhe on yhä enemmän intiimistynyt. -- Nostalgiat ovat Paavilaisen runouden käyttövoima laajemminkin kuin vain yksilöllisellä tasolla. -- Varsinkin Unohduksen huvilat - valtionpalkinnon saanut runokokoelma - sekoittaa omaleimaisesti menneisyyden mielikuvia, myyttejä ja todellisuutta", Niemi kirjoittaa.
Runokokoelmien lisäksi Matti Paavilainen on julkaissut novellikokoelmat Kleptomaani (1965) ja Vapauden aika (1986).
Olennaista Paavilaiselle on ollut kirjallisuuskriitikon työ ja toisaalta 12 vuotta kestänyt ura Kymen läänintaiteilijana toimipaikkanaan Kotka.
Matti Paavilaisella on isän puolelta yhteys Karjalankannakselle, Räisälään, ja karjalaisuus näkyy osin hänen tuotannossaan. Hän on myös ollut Wiipurilaisen Osakunnan jäsen ja toteaa Karjalan poliittisenkin merkityksen.
(Eteläkarjalaisia kirjailjoita)
Opintoja Helsingin yliopistossa
Runoilija, kirjallisuuskriitikko
Suomen ensimmäinen lääninkirjailija Kymen läänissä 1972-84
Matti Paavilaisen ensimmäiset runokokoelmat ovat kielellisesti kokeilevaa, osittain musiikin rakenteita soveltavaa kulttuurikriittistä runoutta, joka liikkuu vakavan pohdinnan ja ironian välimailla. Kokoelmasta Joka hetki perillä (1969) alkaen Paavilaisen runous on avoimempaa, omaelämäkerrallisempaa ja itseironista. Kokoelma on arvioitu Suomen 60-luvun lyriikan merkkiteosten joukkoon kuuluvaksi. Paavilainen tavoittaa muistonsa, lapsuutensa ja oman kokemuksensa merkit myös yhteiskunnasta, muuttuvasta todellisuudesta. Hänen runojensa on todettu rekisteröivän mutta myös ennakoivan kulttuuri-ilmaston muutoksia. Myös taiteilijan tehtävä nousee ongelmallisena esiin. Kokoelmia Elämäni hetket (1986) ja Minun peltoni, minun maani (1987) on pidetty ilmaisun uudenlaisen terävyyden ansiosta runoilijan 80-luvun tuotannon parhaimmistona.
Juhani Niemi arvioi kirjassaan Kirjailijoita ja epäkirjailijoita, että Matti Paavilainen ei ollenkaan vastaa vallitsevaa kuvaa suomalaisesta runoilijasta. "Hän näyttää runoutemme suuntien keskellä liikkuneen yleensä akanvirrassa. Kun muut 1960-luvun debytantit kirjoittivat käyttölyriikkaa, Matti Paavilainen sepitti koukeroista kulttuurirunoa, leikki sanoilla ja käsitteillä. 1970-luvulla suomalaisen lyriikan kaavoittuessa paljolti silmän runoudeksi, luonnon- ja arjenläheisten visioiden kirjaamiseksi, Paavilainen on luonut oman mietteliäänpuheliaan ilmaisunsa. Runoissaan hän paljolti abstrahoi, filosofoi, viisastelee siinä missä muut näyttävät kuvin, käyttävät kamerakulmia", Juhani Niemi luonnehtii.
"Tultaessa 1980-luvulle Paavilaisen runopuhe on yhä enemmän intiimistynyt. -- Nostalgiat ovat Paavilaisen runouden käyttövoima laajemminkin kuin vain yksilöllisellä tasolla. -- Varsinkin Unohduksen huvilat - valtionpalkinnon saanut runokokoelma - sekoittaa omaleimaisesti menneisyyden mielikuvia, myyttejä ja todellisuutta", Niemi kirjoittaa.
Runokokoelmien lisäksi Matti Paavilainen on julkaissut novellikokoelmat Kleptomaani (1965) ja Vapauden aika (1986).
Olennaista Paavilaiselle on ollut kirjallisuuskriitikon työ ja toisaalta 12 vuotta kestänyt ura Kymen läänintaiteilijana toimipaikkanaan Kotka.
Matti Paavilaisella on isän puolelta yhteys Karjalankannakselle, Räisälään, ja karjalaisuus näkyy osin hänen tuotannossaan. Hän on myös ollut Wiipurilaisen Osakunnan jäsen ja toteaa Karjalan poliittisenkin merkityksen.
(Eteläkarjalaisia kirjailjoita)