Musta vuode
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Kahdeksannessa kokoelmassaan Anne Hänninen palaa edellisten kokoelmien Hedelmäntäysi (1991) ja Miekkaliljat (1994) aforistisista tiivistyksistä kohti vuolaampaa ja kohtalokkaampaa ilmaisua. Hännisen runoissa luonto toimii välikappaleena suurten kosmisten kysymysten sekä runon puhujan aistihavaintojen ja tuntemusten ilmentämisessä. Kerta toisensa jälkeen runot hakevat kirkasta tietoa mahdottomista syvyyksistä.
(Takakansiteksti)
(Takakansiteksti)
Aiheet ja teemat
Alkukieli
Tekstinäyte
Elämä kätkeytyy hortensioihin,
kuin varastettu aarre.
Murretunväriset perhoset kirkkaissa neuloissa.
Lukemattomat kultaiset nimet laatoissa mykkinä,
vehnäntähkien kaiverruskeinuntaa.
Portin luona neidonpatsas lumotuin silmin
ei ulos löydä.
Hiekka pyörteilee kuin eetteri.
kuin varastettu aarre.
Murretunväriset perhoset kirkkaissa neuloissa.
Lukemattomat kultaiset nimet laatoissa mykkinä,
vehnäntähkien kaiverruskeinuntaa.
Portin luona neidonpatsas lumotuin silmin
ei ulos löydä.
Hiekka pyörteilee kuin eetteri.
I
Alkuliskoja linnut: siivet
jalkojen, käsien alkuja.
Merivettä kannan; kätkee olleen minkä tahansa,
muistuttaa jostain, ei saa kiinni. Perhosesta etsin itseäni,
lehahti tiehensä.
Kivikalat, angervokiitäjät, sinikorennot, punarinnat
pöly hautaa.
Täplät siivissä, kivien kasvot.
Perhoset muuttuvat harmaiksi.
Linnut kirkuvat melun yli.
Voi, jos muistaisin avaimet.
En edes lukkoja!
Suuri Ystävyys kuihtuu!
II
Joen musta liskonnahka
kolossaan.
Korret, ontot pillit, tuuli ei sävellä.
Muistot, hylätyt juuret; kuoria vain.
Jään sirpaleita, kristallisiruja –
viiruinen kuu kuin hukkunut eläin.
Alkuliskoja linnut: siivet
jalkojen, käsien alkuja.
Merivettä kannan; kätkee olleen minkä tahansa,
muistuttaa jostain, ei saa kiinni. Perhosesta etsin itseäni,
lehahti tiehensä.
Kivikalat, angervokiitäjät, sinikorennot, punarinnat
pöly hautaa.
Täplät siivissä, kivien kasvot.
Perhoset muuttuvat harmaiksi.
Linnut kirkuvat melun yli.
Voi, jos muistaisin avaimet.
En edes lukkoja!
Suuri Ystävyys kuihtuu!
II
Joen musta liskonnahka
kolossaan.
Korret, ontot pillit, tuuli ei sävellä.
Muistot, hylätyt juuret; kuoria vain.
Jään sirpaleita, kristallisiruja –
viiruinen kuu kuin hukkunut eläin.
Maan lumme,
tähtiä vedellä, siirtyilevät
linnunsiipiset tiet.
Ulpukka, aamuntähti, valaisee hukkaan.
Sumua poimin virrasta, seuloin, mutta
verho ei kohoa.
Kurjenmiekat halkovat hämärää.
Alkulauluun en pääse?
Suovilla hyrisee tuulessa, kihokit humisevat.
Suovehkan pyhä leipä.
Joutsenen nokka koskettaa sormia, syötän lehviä.
Hako, kiertynyt, kaivertunut, vesien onkaloissa.
Veli, tuivertunut, kyhmyinen lehmus hyräilee.
Niin kaukaista.
Ilman tytär olen, Ilmatar, lintujen rakastajatar.
Ilma kannattelee sylissään.
tähtiä vedellä, siirtyilevät
linnunsiipiset tiet.
Ulpukka, aamuntähti, valaisee hukkaan.
Sumua poimin virrasta, seuloin, mutta
verho ei kohoa.
Kurjenmiekat halkovat hämärää.
Alkulauluun en pääse?
Suovilla hyrisee tuulessa, kihokit humisevat.
Suovehkan pyhä leipä.
Joutsenen nokka koskettaa sormia, syötän lehviä.
Hako, kiertynyt, kaivertunut, vesien onkaloissa.
Veli, tuivertunut, kyhmyinen lehmus hyräilee.
Niin kaukaista.
Ilman tytär olen, Ilmatar, lintujen rakastajatar.
Ilma kannattelee sylissään.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
runoja
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
87