Veljeni Sebastian

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1986

Teosarvio

Annika Idströmin kolmannen romaanin tasoista minua kiinnostaa eniten puhtaasti realistinen: se joka kuvaa varhaiskypsän, kahdestaan äitinsä kanssa elämään tottuneen Antin riippuvuutta toisista ihmisistä, yhteyksien hakemista, pettymystä, ahdistusta. Tähän tasoon syntyy myös runsaasti vivahteita, koska niin Antti kuin äiti ja tämän uusi mies Mika näyttäytyvät paljolti uhreina, eivät sen pahan toteuttajina joka romaanin kokonaisuudessa viimein saa ylivallan. Idström kirjoittaa yhä kiihkeämmin, yhä puhtaammin, ja hänen kirjassaan on suggestiivista imua ja viimeistellyn toteutuksen tuntua siinä määrin että vastaväitteet syntyvät mielessäni vasta jälkeenpäin - rakennelma on pingottunut ja jotenkin ylikireä, yksittäisiä jaksoja ja oivalluksia "kirjallisempi", tehdympi. Mutta kuten sanottu, puhun itseäni eniten kiinnostaneesta tasosta ja teen johtopäätökseni sen toteuttamisen perusteella. Muut ovat löytäneet ja löytävät tästä poikkeuksellisesta romaanista toisia asioita, ja tuolle löytöretkelle kannattaa lähteä.