Kosminen rakkaus vai suuri saatana

Tyyppi

tietokirjat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kosminen rakkaus vai suuri saatana on Risto Isomäen ydinvoimaa käsittelevä pamfletti, joka valaisee ydinvoimaa 20 eri näkökulmasta. Isomäki ilmoittaa tarkoituksekseen avata lukkiutunutta ydinvoimakeskustelua, jossa ydinvoiman puolustajat ja vastustajat ovat kaivautuneet omiin asemiinsa vailla rakentavaa keskustelua ydinvoiman uhista ja mahdollisuuksista. Isomäki tuo esiin oman ydinvoimakantansa, joka on muuttunut myönteisestä kielteiseksi, mutta hän pyrkii samalla myös pohtimaan, kuinka ydinvoiman käyttöön liittyvät riskit voitaisiin minimoida.

Isomäki toteaa kirjassaan, ettei hänen esittämistään näkökannoista ole käyty juurikaan keskustelua poliittisen päätöksenteon yhteydessä. Kuten pamfletille sopivaa on, Isomäki esittää väitteensä välillä melko provokatiivisessa sävyssä. Hän julistaa esimerkiksi ydinvoiman valtion vahvasti subventoimaksi energiamuodoksi. Isomäki myös nostaa rinnalle tuulivoiman ja puunpolton kaltaisia uusiutuvia energianlähteitä, mutta ne jäävät vain maininnoiksi ilman tarkempaa syventymistä aiheeseen tai faktoja siitä, kuinka paljon uusiutuvia energianlähteitä tuetaan tai kuinka tuulivoimaloiden rakentaminen tai puun korjaaminen metsästä aiheuttaa päästöjä.

Kosminen rakkaus vai suuri saatana -pamfletti on keskustelunavaus, joka sopii hyvin niin ydinvoiman kannattajien kuin vastustajien luettavaksi. Kieltämättä teos sisältää silti niin paljon teknisiä yksityiskohtia, että maallikkolukija ei voi juuri ottaa kantaa, missä määrin teoksessa esitetyt teesit pitävät paikkansa. Silti se voi saada maallikkolukijan huomaamaan oman tietämyksensä rajat. Ja jos pamfletti synnyttää asiantuntijoiden vastapamfletteja, joissa käsitellään väitteitä, keskustelu on ottanut aimo harppauksen eteenpäin.

(Matti Järvinen/ Sanojen aika)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

20 päätöstä ydinvoimasta

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Kustantaja

Kieli