Suomen sisällissota 1960-luvun kirjallisuudessa

Kirjahylly

12 kirjaa

23.1.2018
|Kaikki kirjahyllyt

Klassikoita ja realistista sotakuvausta eri rintamilta

 

19591962 julkaistiin kolmessa osassa kotimaisen kirjallisuuden suuri klassikko, Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia, joka muistetaan usein juuri toisen osan koskettavasta sisällissota-ajan kuvauksesta. Veijo Meri keskittyi sodan jälkiselvittelyihin romaanissaan Vuoden 1918 tapahtumat. Arvostelevan kirjaluettelon aikalaisarvioissa ei teeman käsittely yleensä saanut suurta arvostusta, vaan Meren kirjasta puhuttiin tilaus- ja välityönä, ja muutkin aiheesta kirjoittaneet saivat moitteita vanhojen, ikävien asioiden kaivelusta. Ensimmäisen romaaninsa Yksityisiä asioita kirjoittanut Paavo Haavikko puolestaan käsitteli sotaa vain taustalla tapahtuvana ilmiönä, joka hänen päähenkilöään ei juuri edes kiinnostanut. Paavo Rintalan Mummoni ja marsalkka käsitteli sekä sodan johtamista että tavallisen kansan näkökulmaa. Myös lapsinäkökulmasta kirjoitettuja teoksia syntyi, ja Liisa Vuoristo kuvasi Tampereen sota-aikaa rakkaustarinan kautta romaanissaan Rajaportti.

 

1959–1962

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla I-III (WSOY), romaanitrilogia

1960

Paavo Haavikko: Yksityisiä asioita (Otava), romaani

Niilo Lauttamus: Kannaksen lapsia (Gummerus), romaani

Veijo Meri: Vuoden 1918 tapahtumat (Otava), romaani

1961

Paavo Rintala: Mummoni ja marsalkka (Otava), romaani

1962

Eino Koivistoinen: Siivetön enkeli (WSOY), romaani

Artturi Leinonen: Päin nousevan Suomen rantaa (WSOY), romaani

Oscar Parland: Tjurens år (Schildt), suom. Härän vuodet (WSOY 1963), romaani

1964

Armas J. Pulla
: Jees, Smirno, sanoi krenatööri Ryhmy (Otava), romaani

1967

Raimo J. Kinnunen: Sysmän sota (Tammi), romaani

Venny Kontturi: Ruukinkuja (Gummerus), romaani

Liisa Vuoristo: Rajaportti (WSOY), romaani

 

Katso muiden vuosikymmenten vinkit sivulta http://www.kirjasampo.fi/fi/suomen-sisallissota-kaunokirjallisuudessa

 

Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo