Neuvostoihmisen loppu

Nobel-palkittu valkovenäläinen Svetlana Aleksijevitš (s. 1948) on tunnettu dokumentaarisista moniäänisistä romaaneistaan, joissa hän ruotii entisen Neuvostoliiton alueen historiaa ja nykyisyyttä. Romaani Neuvostoihmisen loppu – Kun nykyhetkestä tuli second handia (Tammi 2018, suom. Vappu Orlov) koostuu ihmisten tarinoista, jotka kirjailija on koonnut aitojen haastatteluiden pohjalta. Tarinoissa käsitellään surullisia menneisyyden tapahtumia, mutta muistoihin liittyy myös lämpöä ja nostalgiaa. Monessa tarinassa toistuu kritiikki Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiin aikoihin, jolloin raha otti yliotteen yhteiskunnasta. Anneli Kajanto kirjoittaa blogissaan, että Aleksijevitšin teos ”on merkittävyydeltään mammutti. Se maalaa tarkkoja kuvia neuvostoihmisestä ennen ja nyt, tai pikemminkin, antaa neuvostoihmisten maalata itse omakuvansa.”

”Minun tekee nyt mieleni muistella.. Haluan ymmärtää sen mitä olen elänyt. Paitsi omaa elämääni, myös meidän elämäämme, neuvostoelämää… Minä en ole ihastunut omaan kansaani. Enkä myöskään kommunismiin, enkä meidän kommunistijohtajiimme. En varsinkaan tänä päivänä. Kaikki on pinnallistunut, porvarillistunut, kaikki haluavat elää hyvin, makeaa elämää. Kuluttaa ja kuluttaa. Kahmia itselleen! Kommunistitkaan eivät ole samoja kuin ennen. Meillä on kommunisteja, joiden vuositulot ovat satoja tuhansia dollareita. Jotka ovat miljonäärejä! Asunto Lontoossa… palatsi Kyproksella… Mitä kommunisteja sellaiset ovat? Missä on heidän uskonsa? Jos heiltä kysyy, katsovat kuin tärähtänyttä.”