Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Kirjasammon talvivinkit: kaksi kirjaa teknologiasta

Teosesittely
27.12.2018

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Kaksi kirjaa teknologiasta

 

Timo Honkela: Rauhankone – Tekoälytutkijan testamentti (Gaudeamus 2017)

Rauhankone-kansikuva

Tekoäly on noussut valtavirran puheenaiheeksi viime vuosina. Se on nähty milloin uhkana ja milloin (etupäässä kaupallisena) mahdollisuutena, milloin ihmiskunnan syrjäyttäjänä ja milloin osana suurten ongelmien ratkaisua. Tässä kirjassa Honkela näyttää tekoälyn ennen kaikkea mahdollisuutena maailmanrauhan edistämiseen. Honkela ehdottaa, että yhteiskunnallista päätöksentekoa varten voitaisiin kehittää tekoälypohjainen järjestelmä, Rauhankone.

Kirjan alaotsikko ”Tekoälytutkijan testamentti” juontuu siitä, että Honkela oli sairastunut parantumattomaan aivokasvaimeen ja halusi kiteyttää ihmistä, yhteiskuntaa ja tekoälyä koskevan asiantuntemuksensa kirjaksi vielä, kun se olisi mahdollista. Projektiin hankittiin joukkorahoitusta, jonka turvin Honkelan sanelema teksti toimitettiin kirjaksi. Kirjan julkaisun jälkeen Honkela on käynyt puhumassa kirjansa teemoista useissa eri tapahtumissa.

Koska tekoälyn vaikutus on jo nyt levinnyt laajasti kaikille elämänaloille, nousee esille kysymyksiä vastuusta ja tekoälyn käytön säännöistä. Honkela kirjoittaa:

 

”Mitä enemmän yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa on mukana automaattisia järjestelmiä, sitä tärkeämpää on kilpailun ja yhteistyön pelisääntöjen muotoilu. On sovittava, minkälaisilla periaatteilla yhteiskunnallisia päätöksiä tehdään. Älykkäämmillä tekoälyjärjestelmillä voidaan nimittäin myös harhauttaa tai manipuloida ihmisiä.” (s. 40)

 

Kun säännöt olisi sovittu ja Rauhankone käytössä, olisi tekoälyyn perustuvalla päätöksenteolla joitain merkittäviä etuja ihmiseen verrattuna. Ihminen tekee päätöksensä omien kokemustensa ja tunteidensa sekä oman näkökulmansa pohjalta, ja järki toimii vain yhtenä osana päätöksentekoa. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen päätöksiä ja toimintaa värittävät myös sellaiset asiat kuin ahneus, itsekkyys ja kunnianhimo, joita taas koneella ei olisi. Ihmiset myös ymmärtävät sanat ja asiat eri tavoin, mikä vaikeuttaa yhteisymmärryksen löytämistä ja siten päätöksentekoa. Yksittäisen ihmisen on myös hyvin vaikea hahmottaa ilmastonmuutoksen kaltaisia monimutkaisia ongelmakokonaisuuksia. Eräs kiinnostava ulottuvuus kirjassa on se, millaisena Honkela näkee ihmisen.

Honkelan keskeinen viesti on, että koneet voisivat ehdottaa yhteiskunnallista päätöksentekoa varten sellaisia ratkaisuja, joita ihmiset eivät muuten tulisi oivaltaneeksi. Yhtenä keinona Honkela esittelee esimerkiksi sen, että ihmisten mielipiteitä ja poliittisia valintoja voitaisiin kerätä dataksi, jota tekoäly analysoisi ja jonka pohjalta se muotoilisi ratkaisuehdotuksen.

Honkelan teos on osin utopistinen, mutta sille on perusteensa:

 

”On osoitettu, että lievästi optimistinen ajattelu on kaikkein järkevintä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö realiteetteja olisi syytä pitää mielessä. Realiteettien testaus eli todellisuuden näkeminen mahdollisimman totuudenmukaisesti on aina järkevää.” (s. 56)

 

Adam Alter: Vastustamaton – Miksi emme pysty lopettamaan tsekkaamista, skrollaamista, klikkaamista ja seuraamista (Terra Cognita 2017, suom. Kimmo Pietiläinen)

Vastustamaton-kansikuva

Sosiaalisen median ja älypuhelinten valtavirtaistuminen on ollut yksi tämän vuosikymmenen merkittävimmistä ilmiöistä. Mutta siinä missä joitakin vuosia sitten sosiaaliseen mediaan liitettiin valtavia odotuksia siitä, että se lisää demokratiaa ja auttaa ketä tahansa saamaan näkyvyyttä, suhtaudutaan nykyään sosiaaliseen mediaan ja siitä hyötyvien Facebookin ja Googlen kaltaisten yritysten vaikutusvaltaan yhä epäluuloisemmin. Samoin sinänsä kätevien älypuhelinten haitoista on alettu käydä keskustelua.

On havaittu, että ihmisten keskittymiskyky on alkanut heiketä. Pitkiä tekstejä ei jakseta lukea samaan tapaan kuin ennen, kun aivot rasittuvat toistuvien keskeytysten (esim. puhelimen tsekkaamisen) takia. Pikaviestimistä on vaikea olla erillään, jos haluaa olla yhteydessä ystäviinsä, ja sosiaalista mediaa on helppo seurata reaaliajassa, kun haluaa tietää, mitä maailmassa tapahtuu juuri tällä hetkellä. Kaikki tämä voi muodostua lopulta käyttäytymisaddiktioksi, jota Adam Alter käsittelee teoksessaan Vastustamaton.

Alter rinnastaa pakonomaisen sosiaalisen median käytön, älypuhelimen selailun ja pelaamisen haitalliseksi riippuvuudeksi siinä missä alkoholismin tai huumeiden väärinkäytönkin. Aineen saamisen sijaan käyttäytymisaddiktiossa mielihyvä syntyy kuitenkin digitaalisten merkkien kautta: kirkkaiden ja vilkkuvien värien ja voimakkaiden äänien kautta, jollaisia käytetään niin peliautomaateissa kuin Facebookin ja Instagramin kaltaisissa somealustoissakin. Niiden aistiminen tuottaa mielihyvää, joka puolestaan saa käyttäjänsä jatkamaan selailua ja päivittämistä uuden mielihyväpiikin toivossa.

Somealgoritmeihin kuitenkin kuuluu, että käyttäjän saamaa mielihyvää myös lykätään tarkoituksella. Ilmoitus uudesta tykkäyksestä tai viestistä ei tule välttämättä juuri silloin, kun se on tapahtunut, vaan vasta myöhemmin. Logiikka on taloudellinen: kun käyttäjä on yksinäisimmillään, hänelle annettavaa mielihyväpiikkiä kannattaa lykätä, koska tällöin hän jatkaa pakonomaista selailua pidempään ja näkee enemmän mainoksia.

Alter suuntaa erityistä huomiota niihin mekanismeihin, joilla ihminen saadaan koukuttumaan esimerkiksi televisiosarjoihin, peleihin tai someen. Yksi tärkeimmistä on sosiaalisuus: sosiaalisessa mediassa vietetään aikaa, koska kaveritkin ovat siellä, ja sama pätee myös Fortniten kaltaisiin suosittuihin monen pelaajan peleihin.

Somesta ja mobiililaitteista tullut erottamattomana pidetty osa arkea, mihin yhtiöt ovat käyttäjiä toki ohjanneetkin. Silti kenties hieman samaan tapaan kuin teknologiat, jotka helpottavat elämää mutta samalla tuhoavat elämän edellytyksiä (esim. fossiiliset energianlähteet ja niihin perustuva liikenne), voivat samat teknologiat, jotka tuovat ihmisiä yhteen, myös rapauttaa ihmisten välisiä suhteita. Sen, minkä Tinder yhdistää, YouTube erottaa.

Teknologiat tekevät elämästä helppoa, ehkä jopa liiaksi. Alter näkee vaarana, että ihmiset eivät pysty ratkaisemaan vaikeita ongelmia, jos he ovat liian tottuneita helppouteen:

 

”Varhaiset todisteet tukevat ajatusta, jonka mukaan pienet mentaalisen vaikeuden annokset ovat meille hyväksi. Nuoret aikuiset onnistuvat paljon paremmin vaikeissa mentaalisissa ongelmissa, kun he ovat ratkaisseet vaikeita ongelmia aikaisemmin, eivät niinkään helppoja.” (s. 192)

 

Vaikka suuri osa nykyisestä digitaalisesta maailmasta on tehty koukuttamaan käyttäjänsä, ei Alter näe tulevaisuutta aivan dystooppisena. Ruutujen ääressä voi viettää vähemmän aikaa ja käyttää säästyneen ajan muuhun, ja ihmisiä voi kohdata kasvotusten – puhelin jossain muualla kuin käden ulottuvilla.

 

Juhana Henrikki Harju

 

Tietoa Kirjasammon talvivinkit -sarjasta