Välähdyksiä - Alaston sydämeni

Ranskalaisen runoilijan ja esseistin Charles Baudelairen (1821-1867) syntymästä tuli 9. huhtikuuta kuluneeksi 200 vuotta. Baudelaire oli monella tapaa ristiriitainen kirjailija, jota on vaikea sijoittaa kirjallisuushistoriallisesti mihinkään lokeroon. Hän eli ja kirjoitti romantiikan aikana, mutta hänen teoksensa enteilivät seuraavan vuosisadan kirjallisia suuntauksia. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat runokokoelmat Pahan kukkia ja Pariisin ikävä, joissa hän hyödynsi mm. proosarunomuotoa ja symbolismin ideoita. Baudelaire toimi pitkään kriitikkona ja kirjoitti suuren määrän esseitä ja laajoja kritiikkejä, joita on koottu kirjoituskokoelmalle Modernin elämän maalari ja muita kirjoituksia (Desura 2001, suom. Antti Nylén).

Välähdyksiä – Alaston sydämeni (Otava 1972, suom. Eila Kostamo) koostuu Baudelairen jälkeenjääneistä tekstiluonnoksista, jotka ilmestyivät ensimmäisen kerran parikymmentä vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen vuonna 1887. Välähdyksiä oli alun perin tarkoitettu mietelmäkokoelmaksi ja Alaston sydämeni omaelämäkerralliseksi tunnustusteokseksi. Säilyneistä fragmenteista hahmottuu hyvin Baudelairen ajattelun keskeiset piirteet. Molemmat sisältävät terävää kritiikkiä aikakautensa ilmiöistä, pohdintaa kristinuskosta ja ajatuksia taiteilijan yhteiskunnallisesta roolista. Baudelaire oli modernin urbaanin elämäntavan ensimmäisiä hahmottajia, ja tämä onkin yksi syy siihen miksi kirjailijan tuotanto puhuttelee edelleen yhä uusia sukupolvia. Valtion kääntäjäpalkinnolla vuonna 1973 palkittu Eila Kostamon suomennos tavoittaa hienosti Baudelairen samaan aikaan kuumeisen tunnevoiman ja muodoltaan tarkan tyyliin.

”Ei yksinkertaisesti voi selailla ainuttakaan sanomalehteä, oli päivä, kuukausi tai vuosi mikä hyvänsä, löytämättä joka riviltä pöyristyttäviä näyttöjä ihmisten turmeltuneisuudesta ja samalla mitä hämmästyttävintä rehellisyydellä, hyvyydellä, lähimmäisenrakkaudella kerskailua ja aivan häpeämättömiä vakuutuksia edistyksen ja sivistyksen voittokulusta.
Jokainen lehti on alusta loppuun yhtä kauhujen kudosta. Sotia, henkirikoksia, varkauksia, riettauksia, kidutuksia, ruhtinaiden rikoksia, kansakuntien rikoksia, yksityisten rikoksia, maailmanlaajuisen julmuuden huuma. 
Ja tämän oksettavan aperitifin sivistynyt ihminen nauttii joka-aamuisen ateriansa palanpainikkeeksi. Kaikki tässä maailmassa tihkuu rikoksia: sanomalehti, seinät ja ihmisen kasvot.
En ymmärrä miten puhdas käsi voi tarttua sanomalehteen kouristumatta inhosta.
(Alaston sydämeni. XLIV)"