Monologit

Runoilija Maila Pylkkönen (1931-1986) on suomenkielisen roolirunon keskeisiä pioneereja ja kehittäjiä. Hänen kaksi ensimmäistä kokoelmaansa ovat modernismin innoittamaa, mutta monella tapaa perinteistä runoutta. Kolmas kokoelma Arvo (Otava 1959) aloitti hänen ominta tyyliään vastanneen roolirunouden kauden. Puheenomaisia runoja sisältävä teos koostuu vanhan naisen monologeista. Seuraavassa teoksessaan Ilmaa (Otava 1960) puhujana on pieni tyttö. Naismonologit jatkuivat hänen viidennessä runokokoelmassaan Valta (Otava 1962), jossa ääneen pääsevät näyttelijätär ja lehtorinrouva. Pylkkösen uraauurtavat ja postuumisti tunnustetut monologit on koottu yhteen kokoelmalle Monologit (Otava 1976). Pylkkösen tekstit lähenivät 1960-luvun edetessä yhä enemmän kohti autofiktiivistä proosaa. Outi Oja kirjoittaa Kiiltomadossa: ”Marginaalista käsin Pylkkönen on kuitenkin antanut arjen- ja elämänmakuisen äänen naisille, lapsille, vanhuksille ja mielisairaille. Kantaaottavana hän on erittäin poliittinen lyyrikko.”

”Einon lasten kanssa nauretaan,
kun minä luen,
näyttävät aina lehtiä
”Mummu lukee meille taas”.
Ja minä annan mennä niin kuin sattuu,
taitaa mennä asian vierestä.
Kirjoittivat minun nimeni,
katselin sitä ja sanoin ”Niemelän paitatehdas”,
siltä se vähän näytti,
mut lapsilla oli lysti.
Täytyy toivoa, ettei niiden satu kohdalle samanlainen tehdas,
kun tulevat vanhoiks.”