Lapset

Satu Taskisen (s. 1970) romaani Lapset (Teos 2017) on yhdenpäivänromaani wieniläisestä opettajasta Navidista. Hän on menettänyt syystä tai toisesta vaimonsa, eikä enää pysty menemään kotiinsa. Hän asuu autossaan ja pohdiskelee siellä menneisyyden valintojaan, mutta myös laajemmin ympäröivän maailman muutosta. Monologinen kerronta on tiivistä ja painavaa, ja tekstiä ei ole jaettu lukuihin. Harri Nordell kirjoittaa Helsingin Sanomien arviossaan: ”Laahaavuus ja lähes horisontaaliseksi jäävä draaman kaari voivat ärsyttää joitakuita, mutta kirjailijan tyylivalinta on harkittu. Navidin kirvelevä monologi löytää takuulla lukijansa.”

”Lopulta olen melko laiska ihminen, tavallinen siis. Otan sen, mikä on tarjolla. Mikä on helpoin saada. Mutta miksi pojat liikuttavat minua eniten. Sitä en tiedä. Luokassakin. Ajattelen aina, että voi, miten toivon, että tuolle ja tuolle käy hyvin. Että se löytää paikkansa, tuo poika. Tytöistä en koskaan ajattele niin. Tuntuu ettei tarvitse. Että he pärjäävät ilmankin. Martha oli omalla tavallaan ollut urhea. Sinnitteli. Hänen elämänsä vaikutti olevan jonkinlaista räpiköimistä eläväisessä vedessä, pelastautumista kiveltä kivelle, lepohetkestä toiseen. Mutta silti. En voi sanoa, että olisi luovuttanut. Danielakin oli urhea toisella tavalla. Ulkopuoleltaan kova ja vaativa. Ei reppana. Herkkähipiäinen kyllä.”