Missä musiikki alkoi

Lars Sundin (s. 1953) romaani Missä musiikki alkoi (Teos 2018, suom. Laura Jänisniemi) on osa kirjailijan Pietarsaareen sijoittuvaa kirjasarjaa. Romaanissa seurataan säveltäjä Alf Holmin vilkasta elämää optimistiselta 1960-luvulta aina 1980-luvulle asti. Tarinan keskeisiä paikkoja on ravintola Terrazzo, jossa paikallisella nuorisolla on tapana kokoontua. Nouseva nuorisokulttuuri ja erityisesti musiikki ovat tärkeässä roolissa. Romaanin sivuilla vilahtavat Frank Zappa, The Beatles ja minimalismiin kallellaan olevan Alfin myötä myös Terry Riley. Kirjavinkkien Hannu kirjoittaa: ”Sund on ilmiömäisen koukuttava tarinaniskijä, ja minua jäi jopa hieman harmittamaan, että kirja loppui niinkin pian (540 sivun jälkeen). Lars Sund on ihan ehdottomia suosikkikirjailijoitani, ja Missä musiikki alkoi on jopa Sundin asteikolla täysosuma. Valtavan suuri suositus!”

”Musiikki yhdisti meitä, musiikki erotti meitä: kaupungissamme oli kaksi vastakkaista ryhmää, Beatles-jengi ja Rolling Stones -porukka. Beatlesin kuuntelijat olivat paremman väen lapsia, kävivät yhteiskoulua, ja heillä oli tapana istuskella Grill Terrazzossa (tai Sokoksen kahvilassa, jos he kävivät suomalaista oppikoulua). The Rolling Stonesin musiikki oli kovempaa, karumpaa, tinkimättömämpää ja me jotka pidimme siitä, olimme yleensä työväenluokan vesoja, kävimme ammattikoulua tai Wärtsilän konepajakoulua tai olimme jo töissä: istuimme iltaisin Kulmagrillissä ja poltimme punaista Norttia, ainoaa tupakkaa, joka tuli kysymykseen, jos halusi vaikuttaa tosi kovalta kaverilta.”