Tiina Pystynen - ” Hyvä voittaa pahan 6-0 ”

Kirjailijaesittely
16.11.2011

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Tiina Pystystä voidaan eittämättä kutsua täysin oman ja erityislaatuisen kirjallisuudenlajin edustajaksi. Mutta mikä se laji sitten on? Onko se piirrosrunous, sanakuvateos, kuvaproosa, aikuisten kuvakirja vai pitääkö sittenkin tyytyä sarjakuvaan? Kirjailija itse sanoo piirtävänsä runoja ja samaan hengenvetoon toteaa, että hänellä on ollut suuria vaikeuksia saada teoksiaan julkaistua juuri tästä syystä. Niitä on mahdotonta luokittaa.

Tiina Pystysen esikoisteos on nimeltään Ihminen tunkee kirjoituksesta lihana ulos (1987). Se on selkeästi runokirja, johon on liitetty kuvia. Mutta sitä seuraavat kolme kirjaa Onnenkoukku (1992), Leskikuningattaren muistelmat (1993) ja Ystävänä Yksinäisyys (1997) saavat otsan ryppyyn. Niiden perähuomautuksena lukee ”runokuvia”, mutta mihin hyllyyn kirjastossa hyllytetään runokuvat? Niinpä näitä kirjoja löytyy sekä kaunokirjallisuuden että sarjakuvien joukosta. Pystynen on kirjoittanut myös selkeän romaanin Häpeähäkki (2000) sekä esseekokoelmat Runousoppi(2004) ja Mä tahdoin paratiisiin (2006).Runousopissakin tuttu kuvitus kirjoo sivuja mutta essee on sentään essee. Tänä syksynä Tiina Pystyseltä ilmestyy uusi runokuvateos nimeltään Lemmentanssit, jonka aiheena on rakkauden elinkaari.

”Olen aina ihaillut kirjailijoita, jotka keksivät tarinoita. Minun on pitänyt ensin elää ne tarinat, joista kirjoitan.” sanoo Pystynen Runousopissa. Hänen kirjansa pohjautuvat tavalla tai toisella omaan elämään. Kirjojen päähenkilö on kirjoittava nainen, jolla on perhe, aviomies ja lapsia. Jossain vaiheessa nainen jää leskeksi ja suree aviopuolisoaan vaikkei avioliitto pelkkää onnenkoukkua ollutkaan. Kirjat kertovat naisen elämästä kaikkine kauhuineen ja hurmioineen. Ne ovat paljastavia ja aukinaisia, niissä mielenterveysongelmia ei peitellä ja seksi on seksiä. Kaikki aiheet ovat tavalla tai toisella kirjoissa läsnä. Kuvat ovat naivistisia, rosoisia, värikkäitä ja rohkeita. Tekstit koukertelevat kuvien lomassa miten tahtovat.
    
Pystynen kirjoittaa totuudellisesti ja rehellisesti - ja se koskettaa aina. ”Jotkut kirjailijat suorastaan kavahtavat kirjoittamisen terapeuttisista puolista puhuttaessa. Minulle sekä lukemiseen että kirjoittamiseen on aina liittynyt myös terapeuttisia elementtejä. Luen ymmärtääkseni muita ihmisiä. Kirjoitan ymmärtääkseni miksi olen sellainen kuin olen.”(Runousoppi) Mielisairaalassa toimintaterapeuttina työskennellessään Pystysen kirjoittajaryhmässä eräs vaimonsa menettänyt masentunut vanha mies oli saanut raapustettua vain yhden sanan kirjoituspaperin yläreunaan: ”Persana”. Eikö tämä tärähtänein kirjaimin tehty koukerrus kuvannut täydellisesti miehen surua, raivoa ja yksinäisyyttä, kun enempään eivät voimat riittäneet. Jokaisella on oikeus ilmaista itseään, ei vain suurilla taiteilijoilla.

Runokuvateosten kuvat ovat syntyneet työväenopiston grafiikkakurssien opeilla. Esikuvana Tiina Pystysellä ovat olleet William Blaken (1757-1827) kuvitetut runot ja itse kehitetty painomenetelmä. Tiina Pystysen edesmennyt aviomies Harri Pystynen (1954-1990) tunnetaan sarjakuvapiirtäjänä. Hän piirsi sarjakuvia ja pilapiirroksia lehtiin sekä julkaisi sarjakuva-albumeja ennen kuolemaansa. Seuratessaan miehensä työskentelyä kirjailija oppi itsekin luonnostelemaan ja piirtämään sarjakuvaa.

Tiina Pystynen puhuu ja kirjoittaa asioista miten haluaa mutta on samalla syvästi inhimillinen. Kirjailija korostaa, että julmassa maailmassa hyvä tahto ei riitä, on opittava ajattelemaan itse. Maailman pahalle ei kukaan voi mitään, mutta vuosikausia Pystynen psyykkasi itseään vastoinkäymisissä hokemalla ” Hyvä voittaa pahan 6-0 ”. Ei se mikään huono mantra olekaan.

- Satu Vähämaa -

 

 

Viimeksi päivitetty 24.8.2009
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 16.11.2011