Keskustelu

TuomasA

10.3.2020

Jouni Inkalan kolmastoista teos on täynnä yleviä tunteita. Runoissa näkyy haltioituminen elämästä ja ympärillä nähdystä eri puolineen. Välillä korkealle kohoava julistus tuntuu huvittavaltakin. Samalla runoissa vallitsee jonkinlainen hyvin asiallinen tyyli. Sanasto ei ole aina helpoimmasta päästä. Inkalan runokieli on varsin klassista, nojaa menneeseen aikaan; en käyttäisi sanaa vanhahtava, mutta tällaista ei nykyrunoudessa enää usein näe. Tyyli löytää varmasti yleisönsä, minun tapauksessani tämä ei aivan löytänyt kohteeseensa, vaikka joitakin puhuttelevia pätkiä tulikin vastaan.

“Mutta kipeinkin totuus / on parempi kuin kuilun reunalla eläminen // kun totuuden poissaolo / tappaa äänen” (s. 46)