Keskustelu

Jouni E.

17.11.2024

Antti Tuuri on kirjoittanut mieleenpainuvan elämänkertaromaanin, jossa keskiössä on hänen ensimmäisen vaimonsa sisarpuolen Down syndroomapoika, Jukka Wahlroos. Jukka menehtyi keväällä 2024, mutta sai elää täysipainoisen elämän vanhempiensa, sukulaistensa ja ystäviensä rakastamana.

Tällaisiin kirjoihin saa harvoin tutustua, Antti ansaitsee kiitokset valittuaan aiheen, jota monet voivat pitää arkaluontoisena, jopa kiusallisena. Kirjailijan lämmin, ymmärtävä ja myötätuntoinen suhtautuminen Wahlroosiin tuo lukijan eteen down ihmisen käyttäytymisen kirjon; Wahlroos on sosiaalinen, joutuu humoristisiin ja myös murheellisiin tilanteisiin, joihin hän reagoi omintakeisella tyylillään. Hukkuneen ystävänsä hän kuittaa "näin on näreet" lausahduksella ja kenenkään toista nimipäivää ei voi juhlimatta sivuuttaa.

Vanhemmiten Wahlroos tuli surumieliseksi ja vakavoitui. Ajokortti, avioliitto ja monet muille iän myötä luontuvat elämänvaiheet lipuivat ulottumattomiin. Telttaretket Ilomantsiin piti vaarallisina lopettaa. Ilomantsissa ehkä näimme saman karhun.. Antti Tuuri kuvaa lämmöllä ja myötätuntoisesti Wahlroosin elämänpiirin rajoittumista, Alzheimerin tautia ja vähittäistä lipumista omaan pieneen maailmaansa.

Lukukokemuksena teos tutustuttaa kirjailijan omakohtaisen tuttavuuden kautta downihmisen elämänpiiriin, he ovat Tuurin mukaan omanlaatuisia ihmisiä, niinkuin nuorena kaljuuntuvat tai vasenkätiset. Joskus humoristisella ja aina myötätuntoisella otteella kirjailija antaa meidän seurata Wahlroos pantterin elämää.

Teoksen sanoma on arvokas ja tärkeä, kunnioitan Antti Tuurin hienoa kuvausta, jolla hän kertoo aikaisemmin piilossa pidettyjen ihmisten elämää ja tekee Wahlroorin tarinasta lämpimän ja merkittävän.