Keskustelu

Osallistu kommentointiin teossivulla.

Sivupiirin käyttäjän arvio

7.1.2015

Nuorten kirja Jäljen jättävät sanat kertoo pojasta nimeltä Heikki, joka aloittaa uudessa koulussa yhdeksännen luokan. Hän nimittää itseään hyppyrotaksi ja ihastustaan Johannaa jänikseksi. Heikki kirjoittaa seinille mielipidekirjoituksia ja opettajien huoneeseen satuja. Heikki on kapinallinen ja rakastunut Johannaan, joka kuitenkin on kiinnostunut henkilöstä jota Heikki kutsuu hyeenaksi. Heikki ei ole normaali poika vaan sisäänpäin suuntautunut henkilö, joka pitää päiväkirjaa. Kirjan juoni etenee Heikin kirjoittamien seinäkirjoitusten, satujen ja päiväkirjan mukaan.

Kirja on mielestäni ihan mielenkiintoinen, tosin aika kaavamainen. Kirja on aika lyhyt, koska joillakin sivuilla ei ole paljon tekstiä.