Hahnsson, Theodolinda
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kirjailija Theodolinda Hahnsson juhlapäivänään, 1890-luvun loppu. Atelier Apollo. Museoviraston kuvakokoelmat.
Elämäkertatietoa
Theodolinda Hahnsson, oik. Sofia Theodolinda Hahnsson, myöhemmin Yrjö-Koskinen, os. Limón
s. 1.2.1838 Tyrväällä
k. 20.4.1919 Helsingissä
Theodolinda Hahnsson oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut naiskirjailija ja novellilajin kehittäjä. Hänen tuotantonsa sisältää runoja, novelleja, romaaneja ja näytelmiä. Kirjailijan 1860-luvulla kirjoitetut teokset edustavat romanttista, kristillissävytteistä idealismia ja rakentuvat fennomanian aatteen pohjalle. Erityisesti naisen vahva rooli perheessä ja perheen asema yhteiskunnassa korostuvat hänen teksteissään. Myöhäistuotannossa esiintyy myös vahvempi realistinen painotus. Esimerkiksi romaani Huutolaiset (1887), kahden huutolaistytön tarina, käsittelee yhteiskunnallisesti ajankohtaista ongelmaa.
(Klassikkokirjasto)
- - -
Sofia Theodolinda Hahnsson (omaa sukua Limón, vuodesta 1886 Yrjö-Koskinen) syntyi Kiikassa 1. helmikuuta 1838 ja kuoli Helsingissä 20. huhtikuuta 1919. Hän muutti Hämeenlinnaan vuonna 1871, kun hänen puolisonsa Johan Adrian Hahnsson sai opettajan viran kaupungista. Puolisonsa kuoltua Theodolinda Hahnsson siirtyi vuonna 1892 Helsinkiin ja avioitui siellä myöhemmin senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen kanssa.
Theodolinda Hahnsson oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut naiskirjailija ja suomalaisen novellikirjallisuuden varhaisimpia edustajia. Hän julkaisi aikanaan varsin suosittuja romanttis-idealistisia kertomuksia ja seuranäytelmiä ja toimi myös kääntäjänä. Kirjailija Hilja Haahti (oik. Hahnsson) oli Theodolinda Hahnssonin tytär.
Hämeenlinnan Lydia
_______________________________
Ensimmäinen suomeksi kertomuksensa kirjoittanut ja julkaissut naiskirjailija oli Hilja Haahden äiti Theodolinda Hahnsson (s. Limon) . Hän syntyi v. 1838 Kiikan pappilassa. Tiedonhaluinen tyttö ei päässyt kouluun, mutta sai opetusta isältään ja luki paljon. Hänen haaveensa oli tehdä jotakin kansan hyväksi, ja tätä toivetta hän ryhtyi toteuttamaan alkamalla sepittää kertomuksia pappilan palvelusväelle. Vuonna 1864 tuleva kirjailija meni naimisiin maisteri Hahnssonin kanssa. Koti perustettiin ensin Kokkolaan, v. 1871 Hämeenlinnaan. Toinen lapsi, pieni tytär oli kuollut Kokkolassa, ja äiti oli ryhtynyt surunsa lievittämiseksi kirjoittamaan novelleja, joista syntyi esikoisteos Haapakallio, Idyllintapainen kuvaelma Hämenmaasta (1869).
Kertomusten aiheet ovat maalaiskansan elämästä, ja sävy opettavainen ja puhdashenkinen. Ajan idealismille tyypillinen köyhyyden ihannointi on selvästi esillä, mutta kirjailija ei silti ollut sokea epäkohdille, esim. jyrkälle säätyerolle. Hahnsson oli tavattoman tuottelias etenkin 1870-80 -luvuilla ja hyvin suosittu. Kertomusten lisäksi tuotantoon kuuluu näytelmiä (esim. Viinantehtailia, 1877) ja runsaasti käännöksiä mm. Heinrich Hoffmanin Jörö-Jukka (1869), Defoen Robinson Crusoe (1875) ja Fredrika Bremerin Perhe (1882).
Naiskirjailijan työn heikkoa arvostusta kuvastelee se, että Jörö-Jukan suomentajaksi Suomen Kirjallisuus VIII:ssa mainitaan Yrjö Koskisen puoliso. Leskeksi Theodolinda jäi kuitenkin vasta v. 1888, ja solmi uuden avioliiton senaattori Yrjö-Koskisen kanssa v. 1896. Toistamiseen hän jäi leskeksi v. 1903. Kirjailijan pitkä elämä päättyi V. 1919.
Lähteet:
Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan. Suomalaisten kirjailijoiden elämäkertoja. Porvoo 1954.
Kuinka meistä tuli kirjailijoita. Suomalaisten kirjailijoiden nuoruudenmuistelmia. Helsinki 1916.
Suomen kirjallisuus VIII. Kirjallisuuden lajeja. Toim. Pekka Tarkka. Helsinki 1970.
Tuulio, Tyyni: Fredrikan Suomi. Esseitä viime vuosisadan naisista. Porvoo 1979.
Saran unohdetut sisaret. Oulun kaupunginkirjasto. 1990.
s. 1.2.1838 Tyrväällä
k. 20.4.1919 Helsingissä
Theodolinda Hahnsson oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut naiskirjailija ja novellilajin kehittäjä. Hänen tuotantonsa sisältää runoja, novelleja, romaaneja ja näytelmiä. Kirjailijan 1860-luvulla kirjoitetut teokset edustavat romanttista, kristillissävytteistä idealismia ja rakentuvat fennomanian aatteen pohjalle. Erityisesti naisen vahva rooli perheessä ja perheen asema yhteiskunnassa korostuvat hänen teksteissään. Myöhäistuotannossa esiintyy myös vahvempi realistinen painotus. Esimerkiksi romaani Huutolaiset (1887), kahden huutolaistytön tarina, käsittelee yhteiskunnallisesti ajankohtaista ongelmaa.
(Klassikkokirjasto)
- - -
Sofia Theodolinda Hahnsson (omaa sukua Limón, vuodesta 1886 Yrjö-Koskinen) syntyi Kiikassa 1. helmikuuta 1838 ja kuoli Helsingissä 20. huhtikuuta 1919. Hän muutti Hämeenlinnaan vuonna 1871, kun hänen puolisonsa Johan Adrian Hahnsson sai opettajan viran kaupungista. Puolisonsa kuoltua Theodolinda Hahnsson siirtyi vuonna 1892 Helsinkiin ja avioitui siellä myöhemmin senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen kanssa.
Theodolinda Hahnsson oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut naiskirjailija ja suomalaisen novellikirjallisuuden varhaisimpia edustajia. Hän julkaisi aikanaan varsin suosittuja romanttis-idealistisia kertomuksia ja seuranäytelmiä ja toimi myös kääntäjänä. Kirjailija Hilja Haahti (oik. Hahnsson) oli Theodolinda Hahnssonin tytär.
Hämeenlinnan Lydia
_______________________________
Ensimmäinen suomeksi kertomuksensa kirjoittanut ja julkaissut naiskirjailija oli Hilja Haahden äiti Theodolinda Hahnsson (s. Limon) . Hän syntyi v. 1838 Kiikan pappilassa. Tiedonhaluinen tyttö ei päässyt kouluun, mutta sai opetusta isältään ja luki paljon. Hänen haaveensa oli tehdä jotakin kansan hyväksi, ja tätä toivetta hän ryhtyi toteuttamaan alkamalla sepittää kertomuksia pappilan palvelusväelle. Vuonna 1864 tuleva kirjailija meni naimisiin maisteri Hahnssonin kanssa. Koti perustettiin ensin Kokkolaan, v. 1871 Hämeenlinnaan. Toinen lapsi, pieni tytär oli kuollut Kokkolassa, ja äiti oli ryhtynyt surunsa lievittämiseksi kirjoittamaan novelleja, joista syntyi esikoisteos Haapakallio, Idyllintapainen kuvaelma Hämenmaasta (1869).
Kertomusten aiheet ovat maalaiskansan elämästä, ja sävy opettavainen ja puhdashenkinen. Ajan idealismille tyypillinen köyhyyden ihannointi on selvästi esillä, mutta kirjailija ei silti ollut sokea epäkohdille, esim. jyrkälle säätyerolle. Hahnsson oli tavattoman tuottelias etenkin 1870-80 -luvuilla ja hyvin suosittu. Kertomusten lisäksi tuotantoon kuuluu näytelmiä (esim. Viinantehtailia, 1877) ja runsaasti käännöksiä mm. Heinrich Hoffmanin Jörö-Jukka (1869), Defoen Robinson Crusoe (1875) ja Fredrika Bremerin Perhe (1882).
Naiskirjailijan työn heikkoa arvostusta kuvastelee se, että Jörö-Jukan suomentajaksi Suomen Kirjallisuus VIII:ssa mainitaan Yrjö Koskisen puoliso. Leskeksi Theodolinda jäi kuitenkin vasta v. 1888, ja solmi uuden avioliiton senaattori Yrjö-Koskisen kanssa v. 1896. Toistamiseen hän jäi leskeksi v. 1903. Kirjailijan pitkä elämä päättyi V. 1919.
Lähteet:
Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan. Suomalaisten kirjailijoiden elämäkertoja. Porvoo 1954.
Kuinka meistä tuli kirjailijoita. Suomalaisten kirjailijoiden nuoruudenmuistelmia. Helsinki 1916.
Suomen kirjallisuus VIII. Kirjallisuuden lajeja. Toim. Pekka Tarkka. Helsinki 1970.
Tuulio, Tyyni: Fredrikan Suomi. Esseitä viime vuosisadan naisista. Porvoo 1979.
Saran unohdetut sisaret. Oulun kaupunginkirjasto. 1990.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Käännös (*)antologiassa:
Kuusela Lill; Naantali Mälestused ehk Vana Tädi Justus *Soome uudisjutud 2 (1882) (novelleja - viro)
Kuusela Lill; Naantali Mälestused ehk Vana Tädi Justus *Soome uudisjutud 2 (1882) (novelleja - viro)
Tekstinäyte
Hetken perästä tuli kestikievarin emäntä sisään, tuoden nuot kolme orpoa muassaan. Hely oli sievännäköinen tyttö, jolla oli punaiset posket ja niissä syvät veitikkamaiset kuopat, mutta Iiri oli iäkseen pitkä, hento ja kalvakka ja hänen suuret harmaat silmänsä näyttivät niin surullisilta, ett'ei häntä säälimättä saattanut katsella. Martti poika seisoi vakaana kädet taskussa ja näytti välinpitämättömältä, ikään kuin olisi hänelle ollut yhden tekevää, minne joutui.
”Vanhin tyttö on jo koko riski, mutta tuota toista saa kyllä syöttää turhaan vielä", tokaisi Renkala.
"Ei Renkalan ole pakko huutaa kumpaakaan", sanoi herastuomari.
Nyt alkoi huutokauppa uudestaan. Kestikievari huusi Helyn ja nyt tuli Iirin vuoro. Samassa, kun aljettiin huutamaan, juoksi tuo tyttö raukka vasaramiehen luo, huutaen sydäntä vihloavalla äänellä: "Älkää panko minua huudolle! älkää, älkää! Seppälän emäntä, ottakaa minäkin ja Martti veljeni! "Näin sanoen hän polvista syleili Seppälän emäntää.
Huuto lakkasi hetkeksi. Emäntä sai kyyneleet silmiinsä ja sanoi: "Hyvä lapsi! en minä teitä kaikkia saata ottaa, ei teistä paljoakaan anneta, mutta sen oitis äitinne kuoltua päätimme, että yhden teistä ottaisimme."
"Ottakaa Martti kuitenkin!"
"No otetaan poika sitten", sanoi kestikievari, "saatammehan panna hänen kyytiä viemään jonkun vuoden päästä."
"Annetaan huudon käydä järjestyksessä", sanoi kirkkoväärti.
"Seppälän emäntä, tehkää hyvin ja viekää lapset pois! Net ovat jo kylliksi olleet täällä," lausui provasti.
Emäntä vei lapset huoneesta, ja kun hän palasi, oli Seppälän isäntä huutanut myöskin Martin, mutta Renkala Iirin.
Aateli jätti hyvästi provastin, sanoen: "Tämä oli surkein tilaisuus, minkä minä olen nuorella iälläni nähnyt; ja kun taas kotia tulen, täytyy minun oikein tutkistella meidän olojamme R:n pitäjässä, ovatko netkin yhtä huonolla kannalla."
"Varmaankin", sanoi provasti, "miten saattaisivatkaan olla paremmalla? Ei sellaisia asioita niin helposti muuteta."
"Saadaanpa nähdä", uskalsi meidän nuorukainen vastata ja läksi sitten pois.
Nuori Aateli meni kestikievari-huoneeseen; hän kulki edes takaisin, sanoen itseksensä: ”Meidän kurjat köyhät, meidän orpo raukat! Nyt minä olen iloinen siitä, että olen tuleva suuren tilan haltiaksi, sillä sellaisena saatan enemmän vaikuttaa hyvää siinä, missä epäkohtia havaitsen. Ihminen huutokaupalla - kuinka alentavaista! Jaa, tuosta pitää kuitenkin meidän seurakunnassamme loppu tuleman, jahka minä kartanoa hallitsemaan rupean; kentiesi ennenkin - Isäni ei ole kova vanhoillaan-olia. Mutta jopahan hevonen on valjahissa." Kiireesti kirjoitettuaan päiväkirjaan nimensä läksi Arvo Aateli ulos. Pihalla istui Renkala reessään ja huusi Iirille:
”Tule nyt joutuun tyttö, ei sitä usein huutotyttöä isännän rinnalle rekeen aseteta hihi hii” -
Iiri riensi rekeen, kyyneleet vierivät hänen silmistään, hän katsoi vielä kerran taaksensa, isäntä huimasi piiskallaan hevosta ja Iiri läksi uutta kotiansa kohti.
(Huutolaiset 1887)
"Ei Renkalan ole pakko huutaa kumpaakaan", sanoi herastuomari.
Nyt alkoi huutokauppa uudestaan. Kestikievari huusi Helyn ja nyt tuli Iirin vuoro. Samassa, kun aljettiin huutamaan, juoksi tuo tyttö raukka vasaramiehen luo, huutaen sydäntä vihloavalla äänellä: "Älkää panko minua huudolle! älkää, älkää! Seppälän emäntä, ottakaa minäkin ja Martti veljeni! "Näin sanoen hän polvista syleili Seppälän emäntää.
Huuto lakkasi hetkeksi. Emäntä sai kyyneleet silmiinsä ja sanoi: "Hyvä lapsi! en minä teitä kaikkia saata ottaa, ei teistä paljoakaan anneta, mutta sen oitis äitinne kuoltua päätimme, että yhden teistä ottaisimme."
"Ottakaa Martti kuitenkin!"
"No otetaan poika sitten", sanoi kestikievari, "saatammehan panna hänen kyytiä viemään jonkun vuoden päästä."
"Annetaan huudon käydä järjestyksessä", sanoi kirkkoväärti.
"Seppälän emäntä, tehkää hyvin ja viekää lapset pois! Net ovat jo kylliksi olleet täällä," lausui provasti.
Emäntä vei lapset huoneesta, ja kun hän palasi, oli Seppälän isäntä huutanut myöskin Martin, mutta Renkala Iirin.
Aateli jätti hyvästi provastin, sanoen: "Tämä oli surkein tilaisuus, minkä minä olen nuorella iälläni nähnyt; ja kun taas kotia tulen, täytyy minun oikein tutkistella meidän olojamme R:n pitäjässä, ovatko netkin yhtä huonolla kannalla."
"Varmaankin", sanoi provasti, "miten saattaisivatkaan olla paremmalla? Ei sellaisia asioita niin helposti muuteta."
"Saadaanpa nähdä", uskalsi meidän nuorukainen vastata ja läksi sitten pois.
Nuori Aateli meni kestikievari-huoneeseen; hän kulki edes takaisin, sanoen itseksensä: ”Meidän kurjat köyhät, meidän orpo raukat! Nyt minä olen iloinen siitä, että olen tuleva suuren tilan haltiaksi, sillä sellaisena saatan enemmän vaikuttaa hyvää siinä, missä epäkohtia havaitsen. Ihminen huutokaupalla - kuinka alentavaista! Jaa, tuosta pitää kuitenkin meidän seurakunnassamme loppu tuleman, jahka minä kartanoa hallitsemaan rupean; kentiesi ennenkin - Isäni ei ole kova vanhoillaan-olia. Mutta jopahan hevonen on valjahissa." Kiireesti kirjoitettuaan päiväkirjaan nimensä läksi Arvo Aateli ulos. Pihalla istui Renkala reessään ja huusi Iirille:
”Tule nyt joutuun tyttö, ei sitä usein huutotyttöä isännän rinnalle rekeen aseteta hihi hii” -
Iiri riensi rekeen, kyyneleet vierivät hänen silmistään, hän katsoi vielä kerran taaksensa, isäntä huimasi piiskallaan hevosta ja Iiri läksi uutta kotiansa kohti.
(Huutolaiset 1887)
Lähteitä ja viittauksia
Huhtala, Liisi: "En ole turhamaisuudesta kirjoittanut". Teoksessa Sain roolin johon en mahdu: suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. Otava 1989
Kuinka meistä tuli kirjailijoita. Suomalaisten kirjailijoiden nuoruuden muistelmia. Otava 1916
Tuulio, Tyyni: 80-luvun kynnyksellä. Teoksessa Tuulio: Fredrikan Suomi: esseitä viime vuosisadan naisista. WSOY 1979