Kaikki toimituksen artikkelit
Toimitukselta: Ajankohtaista | Kirjailija | Teema | Teos | Täky
21.8.2012
Mikä lastenlaulu tänään soi? Kuka on lasten lempilaulaja? Mitä runoja ja loruja räpätään, luetaan ja kuunnellaan? Suorassa kaksi ja puolituntisessa radiolähetyksessä kuullaan lasten toivemusiikkia ja lastenrunoja.
Runotoiveita toteuttavat lausujat Mirjami Heikkinen ja Eero Ojala. Toimittajina ovat Tarleena Sammalkorpi ja Markus Fagerudd.
Runo- ja musiikkitoiveita voi lähettää jo nyt:...
21.8.2012
Wexi Korhonen on siinä mielessä kiinnostava dekkaristi, ettei hän koskaan halunnut kirjoittaa dekkareita, vaikka sitä hänelle ehdoteltiinkin useaan otteeseen. Hän aloitti kirjoittamalla seikkailuromaanin Sky divers – tappajat taivaalta (1984), joka kertoi laskuvarjojääkäreistä. Ensimmäinen romaani lähti liikkeelle pakosta kirjoittaa ja aiheeksi valikoitui oma harrastus - laskuvarjohyppäys. Toinen...
8.8.2012
Nuoren Voiman Liiton ja Gummeruksen järjestämä Suuri runokilpailu lähestyy loppuaan. Osallistumisaika päättyy 10.8. Suuren runokilpailun pääpalkinto on 2 000 €, toinen palkinto 1 000 € ja kolmas 500 €. Palkittujen runojen lisäksi Gummerus julkaisee kilpailun parhaat runot antologiana Runot 2013. Suuren runokilpailun voittajat sekä antologia julkaistaan alkuvuonna 2013.
Lue osallistumisohjeet ja...
30.7.2012
Ilkka Auer on vuonna 1966 syntynyt espoolainen kirjailija. Hän innostui roolipeleistä jo koulussa ja pelaamisen lisäksi hän loi pelit sekä niiden maailmat useimmiten itse. Roolipelien maailmat laajenivat laajenemistaan ja antoivat lopulta pohjan romaanien kirjoittamiselle.
Lumen ja jään maa on neliosainen nuorille suunnattu fantasia-sarja. Siitä on tällä hetkellä ilmestynyt kolme osaa:...
13.7.2012
Tuomas Vimman esikoisteoksen Helsinki 12 (Otava, 2004) päähenkilö Tuomas Vimma on miljoonaomaisuuden perinyt IT-firman AD, jolla on pelisilmää niin business- kuin naisasioissa. Hän kuluttaa työpäivänsä baareissa istuskellen ja iltansa lukuisten naisystäviensä seurassa. Helppoon jetset-elämään tuo jännitystä siskon huumevelat ja firman saneeraus. Näistä Vimma selviää 007:n otteella ja asenteella....
5.7.2012
Ranya Paasonen (ent. ElRamly) asuu Helsingissä, opettaa luovaa kirjoittamista ja kirjoittaa.
Hän on viettänyt lapsuutensa Intiassa, jossa hän syntyi, isänsä kotimaassa Egyptissä, Saudi-Arabiassa, Libyassa, Tsadissa ja Suomessa.
Hän valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan seemiläiset kielet. Kieli on Paasoselle tärkeää. Hän pohtii Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen...
5.7.2012
Tulevat Säröt: vierailevia päätoimittajia; seuraavana teemana Iran.
Särö uudistuu tulevana syksynä antamalla ohjaksia vieraileville päätoimittajille. Loppuvuonna ilmestyvän Särön (nro 21) teema on Iran. Numeron päätoimittaa kirjallisuuden jatko-opiskelija Silvia Hosseini. Iran-numeron aineistopäivä on 1.9.2012. Aineistotarjoukset pyydetään lähettämään osoitteeseen iran.saro@gmail.com.
Keväällä...
26.6.2012
Missä olit kun kuulit MS/Estonian uppoamisesta? Itse seisoin tuona syyskuisena aamuna koulun asvalttipihalla, hiljaisessa nuorisojoukossa. Kollektiivinen järkytys väistyi kuitenkin muutamassa päivässä, sillä rinnakkaisluokka oli lähdössä seuraavalla viikolla luokkaristeilylle. Muistan miten heidän odottava ilonsa tuntui silloin hyvin ehdottomasta nuoresta jotenkin sopimattomalta.
Rovaniemeltä...
18.6.2012
”Huhtikuu oli pian lopullaan. Viikonvaihteessa oli ollut pääsiäinen – tänä vuonna se oli ollut poikkeuksellisen myöhään. Ilma tuoksui raikkaalta ja keskellä kaupunkiakin siinä oli selittämätön vivahdus keväästä; vuodenajan olisi pystynyt tunnistamaan pelkästään haistelemalla. - - He olivat tulleet Laivurinrinteelle. Jostakin Johanneksenkirkon takaa lähti liikkeelle auto rajusti kaasuttaen ja...
8.6.2012
Kulttuuritunnilla tiistaisin klo 17.20 – 18.00, uusinta sunnuntaina klo 8.20. Kaksitoista tunnettua suomalaista kertoo, mikä kirja ja millainen lukukokemus muutti heidän elämänsä suunnan. Toimittajina Emilia Cronvall, Pietari Kylmälä ja Jenni Stammeier.
12.6. Valokuvaaja Miina Savolainen. Italo Calvino: Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle. Toimittajana Emilia Cronvall.
Kun valokuvaaja,...
7.6.2012
Robert Musilin (1880-1942) henkilöhistoria on eurooppalaisen sivistyneistön historiaa, hän on kulttuurihistorian ja poliittisen historian puhuva pää ja henkilöitymä, hänen Wieninsä ja Berliininsä olivat ne näyttämöt, joilla koko vuosisata rakentui. Mitä Musil on tänään? Missä häntä luetaan? Robert Musilin Mies vailla ominaisuuksia –teoksesta kuulijoiden kanssa keskustelevat kirjailija Satu...
4.6.2012
Pasi Ilmari Jääskeläinen on Jyväskylässä asuva kirjailija ja äidinkielenopettaja. Hän on julkaissut muun muassa novellikokoelman, erinäisiä artikkeleita, arvosteluja ja romaanin.
Hän ”harrastaa” omien sanojensa mukaan turhan useina iltoina oppilaiden kirjoitelmien korjaamista. Jäljelle jäävä aika menee esimerkiksi ”katselemalla dvd:ltä sarjaa Buffy the Vampire Slayer, joka on höpsöstä pinnastaan...
31.5.2012
Lukukeskus ja WSOY kokoavat kirjan käänteentekivistä lukukokemuksista
Lukukeskus julkistaa Lukuviikolla kaikille avoimen kutsun kirjoittaa aiheesta Kirja joka muutti elämäni. WSOY julkaisee käänteentekevistä tarinoista kirjan keväällä 2013. Teokseen osallistuu myös joukko nimekkäitä suomalaiskirjailijoita.
Mikä kirja jätti pysyvän jäljen? Minkä lukukokemuksen jälkeen et ollut enää entisesi?...
30.5.2012
”Niin nuori kuin aikuinenkin tarvitsee tässä kansainvälistyvässä maailmassa henkiseksi turvakseen vahvan oman kulttuuritaustan. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa kulttuurimme näivettämiseen.”
Raili Mikkanen on julkaissut lasten- ja nuortenkirjoja vuodesta 1976 lähtien. Hän on myös käsikirjoittanut televisiolle kuuluisat Histamiinit sekä mm. nuorten elokuvia. Mikkanen on hyvin monipuolinen...
25.5.2012
Tänä kesänä YLE:n 10 kirjaa -sarjassa puhutaan vallasta. Kymmenen tunnettua suomalaistajakaa lukukokemuksensa kirjoista, jotka paljastavat vallankäytön salaisuudet.Kymmenen vierasta tarttuu kymmeneen televisiokatsojan ehdottamaan valtakirjaan ja mitä siitäseuraa? Komissaari selvittää Oikeusjutun, oopperalaulajatar kohtaa Nöyrimmän palvelijanne, ministeriuhmaa Kärpästen herraa, muusikko nauraa...