Teemaesittelyt

Toimitukselta: Ajankohtaista | Kirjailija | Teema | Teos | Täky

26.5.2014
Tuhat loistavaa tulevaisuutta          äideistä, kirjoista ja hipstereistä   Kirjoja lukevat väärät ihmiset. Ne jotka lukevat, kuolevat  pois. Ja ne jotka jäävät eloon, ovat tietokoneen ääressä valvovia teinejä – kirjoista ne eivät ole kuulleetkaan. Lukeminen on uhanalaista puuhaa. ”Pian”, sanoo Philip Roth, ”se on yhtä suosittua kuin nykyisin on lukea latinaksi antiikin kirjallisuutta. Miten...
26.5.2014
Tähän artikkeliin on kerätty erilaisia 2000-luvulla julkaistun lasten- ja nuortenkirjallisuuden kirjahyllyjä. Hyllyjen teokset ja teemat perustuvat Lastenkirjainstituutin keväällä 2014 järjestämän Kirjakori Special -seminaarin esityksiin.   Lasten kuvakirjat HuumoriKulttuuriteotErikoiset kuvitustekniikat ja tyylitMonenikäisten kirjatHyvät aiheet ja toteutusRankkoja aiheitaKlassikkojen uudelleen...
12.5.2014
Kirja on kuollut.   Se ei juokse enää hiukset auki tuulessa. Enää se ei hymyile. Se makaa hengityskoneessa, yskii vielä joskus. Me pidämme sen elossa, me kunnioitamme sitä niin. Se oli suuri kerran. Se oli iso. Mutta enää se ei puhu niin kuin ennen. Se ei sano mitään. Se kiemurtelee nolona. Se laskee alleen. Se on surkeassa tilassa. On aika lopettaa tämä julmuus. On aika sanoa se ääneen: Kirja on...
5.5.2014
Toisinnäkemisen taito   Olen lukija ja kirjoittaja, joka pitää nyrjähtäneisyydestä.           Minuun tekevät lähes poikkeuksetta vaikutuksen kirjailijat, jotka kertovat tarkasti ja näkemyksellisesti meistä ja suhteestamme ympäröivään maailmaan, mutta eivät silti koeta laatia kokemusperäisyyden kopiota. Sen sijaan he luovat todellisuuden variaation, jossa kaikki arkielämän lainalaisuudet eivät...
28.4.2014
Sotasatu   Kuopio on pieni suomalainen kaupunki: unelias, idyllinen, lapsellinen paikka asua. Sitten historia lyö. Se löi kerran, pari kertaa, vain pari hurjaa iskua. Silti ne päivät jäivät muistiin. Kun tutkii jatkosodan päiviä suomalaisessa kaupungissa, saa eteensä ihmisiä, joiden on pakko tuntea. Joiden kivut ja vimmat ovat suunnattomia, mahtavia, ne riittävät. Ei kirjailijan tarvitse keksiä...
22.4.2014
Suku raivosi, vaimo itki       Knausgård puhuu Taistelustaan,    metahaastattelun teki Ilmari Envall   Tiedätte jo, kerron silti: Norjalainen kirjailija Karl Ove Knausgård kirjoitti 3500 sivua itsestään. Suku raivostui, vaimo itki, maailma rakasti kirjailijan rehellisyyttä. Ilmiö on paisunut jo niin älyttömiin mittasuhteisiin, että monia se ärsyttää. Kirja on silti hyvä. Eikä kukaan olisi lukenut...
14.4.2014
Black is beautiful             eli afroamerikkalaisia kirjailijoita, joista olen nauttinut suunnattomasti   Toni Morrison:Amerikkalaisen kirjallisuuden Kuningatar, joka on uudistanut käsityksiä rodusta ja identiteetistä enemmän kuin tuntuu mahdolliselta. Suosittelen etenkin romaania Solomonin laulu.   Langston Hughes:Häikäisi minut 1920-luvun jazz-runoudellaan, mutta on mainettaan monipuolisempi...
14.4.2014
Alexandre Dumas, musta mies    ihmisistä ja kirjallisuudesta   En ole ihan varma miten se tapahtui. Oli yö ja surffasin netissä. Parin älyttömän sattuman kautta päädyin keskustelupalstalle, joka oli otsikoitu näin: ”Niggers you didn`t know were niggers.” Siellä oli törkyä ja vihaisia sanoja, mutta myös valokuvia Alexandre Dumas vanhemmasta. Olin vaikuttunut, hämmästynyt – olin aina rakastanut...
7.4.2014
Suklaata ja kirjoja. Silloin kun kirja yksin olisi vähän tahditon lahja, anna suklaarasia ja pokkari. Parin viikon päästä kysy: ”mitä pidit?” Kysymys painostaa lahjan saajan lopulta lukemaan kirjan, ja sen jälkeen siitä voi jutellakin.   Älä osta kirjoja, vaan kierrätä niitä ystävien kanssa. Tai ota pokkari kirjaston vaihtohyllystä ja kun olet lukenut sen loppuun, jätä se kahvilan pöydälle –...
7.4.2014
Radikaali Lukuviikko.   Se on asia, maailma ja esine, mutta yksin se ei ole mitään. Kirja on kartta. Kirja on disketti. Se herää eloon vasta kun se syötetään homo sapiensin aivoihin – niillä on hämmästyttävä kyky tehdä sanoista mielikuvituksen teatteria. Kirja on huume, mutta se ei tee seuralliseksi. Se saa käpertymään itseensä. Ei lukeminen ole nousuhumalaista halailua, se on epäsosiaalista kuin...
31.3.2014
Tie kauneuteen   Jos joskus kirjoitan kirjan, joka liittyy maapalloon, elämään tai ilmastoon, se alkaa sitaatilla Joseph Conradin novellista Nuoruus: ”Meri oli peilikirkas, sininen, läpikuultava, ja välkehti kuin kallisarvoinen kivi, joka ulottui kaikkiin ilmansuuntiin, horisontin ympäri – aivan kuin koko maapallo olisi yhtä ainoaa jalokiveä, yhtä kolossaalista safiiria, yhtä ainoaa planeetaksi...
24.3.2014
Kirjasammon vieraana on Rosa Liksom, joka esittelee itselleen tänä vuonna tärkeitä kirjoja.   Luen etupäässä tietokirjallisuutta ja esseitä. Olen kirjaston suurkuluttaja ja välttelen kirjojen ostamista. Ostan ainoastaan sellaiset teokset, joita luulen tarvitsevani omaan kirjoitustyöhön. Näitä kertyy vuoden aikana runsaasti. Eilen ostin Peter von Baghin Chaplin-kirjan, Ville Sutisen esseekokoelman...
17.3.2014
Hymyn ja hiljaisuuden kirjoja Kirjastossa kuiskitaan, mutta muualla kirjoista kyllä huudetaan. Välillä tuntuu että liikaakin. Onko romaania enää olemassa ilman egojen sotaa, ilman huomiota, ilman kameraa joka filmaa sen kirjoittajaa? Nostaako julkisuus taiteen jalustalle, vai estääkö se meitä näkemästä muuta kuin salaman sokean valon? Myös Kirjasammon kevätsarja on huutanut viime viikkoina kurkku...
10.3.2014
Uusliberalismia idiooteille   Aina välillä saa lukea kirjan, jonka ensimmäinen lause pudottaa tuolilta. Ian McEwanin romaanien kohdalla se on sääntö, johon ei ole poikkeuksia. Myös Ajan lapsi alkaa näin murhaavasti: ”Niin hallitus kuin kansalaisten enemmistökin olivat pitkään mielessään liittäneet julkisen liikenteen tukemisen yksilönvapauden kiistämiseen. Eri julkisliikenteen muodot jumiutuivat...
3.3.2014
Kiinalainen kirjallisuuskriitikko Bai Ye on nähnyt alle kolmikymppisten kirjailijoiden nousun. ”Olin vähän huolissani, ettei sitä koskaan tapahtuisi,” Ye kertoo China Dailyn haastattelussa viime kesäkuussa, ”nyt sellainen pelko tuntuu jo aika naurettavalta.” Nuorista kiinalaisista kirjailijoista on tullut jättimenestyksiä ja kansallisia idoleita. Kiinassa he myyvät miljoonia, Suomessa heitä ei...

Sivut